Minä ja kanssabloggaajani ollaan huomattu, että meissä on yllättävän paljon kaikkea mikä yhdistää meitä. Tuntuu niinkuin olis löytänyt siskonsa, kun välillä tuntuu, että olis enemmänkin yhteistä, kuin oikeiden siskojen kanssa. Olen kuitenkin havainnut myös eroavaisuuksia. Mikä tietysti on normaalia, kun olemme kaksi erillistä ihmistä. Asia, jossa olemme tutustuneet, on ollut somevastaavan hommat yhdistyksessä. Ja nyt tulee tunnustus: olen some-epäluuloinen! Tämä epäluuloisuus taitaa yhdistää minut niiden oikeiden siskojen kanssa: parasta somen käyttöä on lukea feissarimokia 😂 No, ei nyt ihan niin. Olen lähtenyt mukaan moniin somekotkotuksiin, mutta aina niin, että jonkun on pitänyt houkutella ja sitten en ole ihan niin sosiaalisena ja avoimena, vaan aina pitää pohdiskella, että kuinka julkisesti nyt taas julkasis. Voin kertoa pari esimerkkiä.. Olen pitänyt ennenkin blogia. Oikeastaan niitä on ollut useampiakin. Oli blogi, johon kirjoitin uniani ja jota pääsi lukemaan salasanalla. E